Ravintotekijä
-
LIHATON, mahdoton?
Lihantuotanto on lisääntynyt räjähdysmäisesti viime vuosikymmeninä. Esimerkiksi, muutaman viikon ikäisten linnunpoikien syöminen on varsin uusi konsepti kotimaisessa ruokakulttuurissamme. Omassa lapsuudessani kauppojen lihatiskien takana oli tarjolla vielä kokonaisia eläinten ruhoja, kunnes huomattiin että pienet palat kelmuun sievästi pakattuina menivät paremmin kaupaksi. Kotimaisen lihan väitetään olevan puhdasta mutta totuus on tarua ihmeellisempi. Sitä etsiessäni runoratsu lähti laukalle…
-
Elintärkeitä asioita
Mitä tarvitsemme pysyäksemme hengissä, hyvissä sielun ja ruumiin voimissa sekunteja, minuutteja, vuorokausia, viikkoja, kuukausia, vuosia ja vuosikymmeniä. Tässä tiedostossa kirjaimellisesti elintärkeitä asioita verenkierrosta, hengittämisestä, veden juonnista, vesipaastosta ja ravinnosta: kuinka arkisilla, vaikka vain ruokalusikallisen kokoisilla valinnoilla voidaan saada enemmän vuosia elämään ja elämää vuosiin.
-
Miksi Suomi lihoo? Osa 4 – SOKERI, VILJA, PERUNA, PIKARUOKA, ANNOSKOKO JA ÖLJY
Sokerin kulutus on Suomessa onneksi laskenut viime vuosikymmeninä mutta purematta nieltävien elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut. Mikä hampurilaisissa ja pizzoissa himottaa ja lihottaa? Millainen on KoKaRulainen? Öljyn suosio polttoaineena perustuu sen energiatiheyteen. Suositusten mukaan lisättyjä rasvoja syömällä päivässä saattaa kertyä yli 500 kaloria! Kuinka välttämättömät rasvahapot ja E-vitamiinin voi turvata terveellisemmin? Vastaukset löydät tästä tiedostosta.
-
Miksi Suomi lihoo? Osa 5 – MAITOTUOTTEISTA – mukana myös KALSIUM
Ihmisen maito on ihmiselle parasta maitoa, mutta millaisiin tarpeisiin lehmän maito on paras? Mistä sorkkaeläimet saavat kalsiuminsa? Miksi laihduttajille suositellaan maitovalmisteita, vaikka maitotutkijat itse ovat todenneet jokaisen maitotuoteannoksen nostavan painoindeksiä (BMI) keskimäärin 0.6 kg/m2 niitä runsaasti kuluttavilla? Tiesitkö, että suomalaisille Maitotietoa jakava yhdistys oli nimeltään Valtion Maitopropagandatoimisto nimenvaihdokseen 1958 asti. Se on onnistunut tehtävässään: maidolle…
-
Fineli -RUOKAPÄIVÄKIRJAN VINKIT ja kommervenkit. Ks. Youtube
Täydentävät diat Youtube -videoon. Tiedostossa suomalaisten ravitsemuksen suurimmat puutteet ja ylilyönnit ja rautalankamalli, kuinka voit ne omalta osaltasi tarkistaa. Oletko koskaan miettinyt, mistä kasvissyöjänisäkkäät saavat kalsiumin, raudan, proteiinin ja välttämättömät rasvahapot? Tiesitkö, että rasvattoman maidon energiasta 59 % tulee sokerista? Tutkaile, ja ota kaikki irti THL:n Finelistä!
-
Elämäntapalääketiede terveydenhuollon ammattilaisen työkaluna
Mitä IBLM (International Board of Lifestyle Medicine) elämäntapalääkäri tekee ja miksi? Mitä eroa on kaliumtabletilla, taatelilla ja perunallla? Tyydytäänkö äyskäröimään vai korjataanko vuotava vene? Kollegoille, diabeteshoitajille ja ravitsemusterapeuteille Essotessa 23.3.22.
-
SloLifestyle Study – Rasvaa & painetta / Fat & pressure
Terveystietoisten henkilöiden tulokset eri ruokavalioilla / Results of health concious persons on different diets.
-
KoKaRu:n RAVINTOLISÄT
Kokokasvisruokavalio eli KoKaRu koostuu korkeintaan minimaalisesti prosessoiduista hedelmistä, marjoista, lehtevistä kasviksista ja muista vihanneksista, sienistä, juureksista, palkokasveista, täysjyväviljoista, siemenistä ja pähkinöistä. Eläimille vitamiineja ja kivennäisiä annetaan rehussa, joten jos nämä jäävät pois ja jodioidun suolan käyttö vähenee, on syytä huolehtia B12-vitamiini ja jodi. D-vitamiinilisää tarvitaan Suomessa ruokavaliosta riippumatta. Tässä tiedostossa tietoa KoKaRun yhteydessä käytettävistä RAVINTOLISISTÄ…
-
RAVINTOTEKIJÄTAULUKKO – Katso mitä ravintotekijän mukana saat
Ruoka tulee paketeissa. Esimerkiksi, kaikki eläinperäinen ruoka sisältää enemmän tai vähemmän kolesterolia, kun taas kaikessa kasviperäisessä ravinnossa on kuitua, ellei sitä ole keinotekoisesti poistettu. Hermoston toiminnalle välttämättömän B9-vitamiinin eli folaatin saanti on suomalaisilla heikkoa. Tiedätkö, mikä on ainoa ihmiselle välttämätön omega-3 rasvahappo? Paljonko broilerissa on rautaa? Mistä saa seleeniä? Nämä ja paljon muuta tässä tiedostossa.