MITÄ TERV…..?!
-
Munuaisten vajaatoiminnan ruokavaliohoito
Munuaisten vajaatoiminnan yleisimmät juurisyyt ovat samat – pitkälti hoidettavissa olevat – riskitekijät, jotka vaurioittavat glykokalyksia ja ahtauttavat verisuonia. Siksi pöyristyin, kun sain nähtäväkseni potilaan dialyysiyksiköstä saaman ohjelappusen ruokavalion toteuttamisesta. Suositeltaviin ruoka-aineisiin oli listattu mm. hiivaleivonnaiset, makeiset, sokeri, siirappi, virvoitusjuomat, kermaviili, leipäjuusto, liha (myös prosessoitu liha täyslihaleikkeleiden muodossa) kieli ja sydän. Sen sijaan mm. leseitä, soijapapuja,…
-
T1D – vaiettuja tutkimustuloksia
Suomessa kulutetaan maitotuotteita maailman eniten. Johdamme insuliinipuutosdiabeteksen kuten myös aknen ja atopian sairastuvuustilastoissa. Tämä ei ole sattumaa. Maidon annosvasteinen yhteys tyypin 1 diabeteksen riskiin on ollut tiedossa jo vuosikymmenet. Miksi vanhempia ei varoiteta? Miksi suositukset eivät muutu?
-
Miksi Suomi lihoo? Osa 1 – Kiellettyjä puheenaiheita? RUOKARIIPPUVUUS
Elintarviketeollisuus on mullistanut ruokakulttuurimme viimeisten 50 vuoden aikana. Se on lihottanut ihmisiä ja ihmisten ruokkimia eläimiä. Lihominen on poikkeuksellisten olosuhteiden tuottama looginen seuraus. Kuituvajeesta kärsivää kansaa ohjataan pussidieetteihin, suolistohormonikorvaushoitoihin ja lihavuusleikkauksiin. Vaikka jokainen ateria joko lisää tai lievittää kehon tulehdustilaa, ruoka-aineita ei enää saisi jaotella haitallisiin ja hyödyllisiin. Mitä tahoja tämä hyssyttely hyödyttää? Ota selvää,…
-
ESKIMOMYYTTI – ei koskaan kuole?
Sepelvaltimotautia jo alle 25 -vuotiailla, osteoporoosia nelikymppisillä naisilla. Tutkituista faktoista huolimatta eskimomyytti elää ja voi hyvin, toisin kuin inuiitit. Miten siinä näin pääsi käymään? Miksei myytistä päästetä irti?
-
CBD eli kannabidioli ja endokannabinoidijärjestelmä
Endokannabinoidijärjestelmämme tasapainon horjuessa ihmiset ovat keksineet vaikka minkälaisia konsteja hoitaa häiriön seurauksia. CBD eli kannabidioli on tästä hyvä esimerkki. Subjektiivisesti siitä moni on hyötynyt mutta mikä on tutkimusnäyttö? Mitä laki sanoo?
-
CBD – jatkoa seurasi.
Kannabidiolissa on nähty valtava taloudellinen potentiaali, ja tutkimukset on suunniteltu ja raportoitu sen mukaisesti. Tässä esimerkkejä ristiriidasta tulosten ja uutisoinnin välillä.
-
StopDia – KIINNI INSULIINIRESISTENSSISSÄ
3.7 miljoonaa panostettiin hankkeeseen, joka ei onnistunut juuri kuin tiedottamisessa. Köykäisistä tuloksista huolimatta mallia ollaan lisäpanostuksin laajentamassa valtakunnalliseksi uudella T2-data -nimellä. Tieteen sanotaan korjaavan itseään, mutta ravitsemustieteen osalta olen tullut kyyniseksi. Katso kuinka homma toimii.
-
Miksi Suomi lihoo? Osa 6- LIHASTA – Mukana myös RAUTAA.
Tiesitkö, että lihateollisuuden kustantamassa tutkimuksessa liha laihdutti yhtä tehokkaasti kuin lakto-ovo-vegetaarinen suklaakeksidieetti? Eläinteollisuus on kantanut kortensa kekoon lihottavan ruokakulttuurin murroksessa. Ennen 1970-lukua suomalaiset eivät syöneet linnunpoikia – nykyään viisiviikkoisina teuraspainoon paisuvat kananpojat ovat lähes kaikkien arkiruokaa. WHO:n 2015 syöpävaarallisiksi luokittamia lihajalosteita tarjoillaan verovaroin jopa lapsille ja sairaalapotilaille. Liha nostaa lukuisten sairauksien riskiä. Rautaa siinä on…
-
DASH – Dietary Approach to Stop Hypertension eli verenpainetta alentava ruokavalio
DASH on valittu maailman parhaaksi ruokavalioksi useina vuosina. Mikä siinä on hyvää? Miksi lihapitoinen ja sokerisia herkkuja sisältävä vertailuruokavalio nimettiin hedelmädieetiksi? Tiedosto on syväsukellus DASH -ruokavalion ja siitä uutisoinnin uumeniin.