

Kokokasvisruokavalio eli KoKaRu koostuu korkeintaan minimaalisesti prosessoiduista hedelmistä, marjoista, lehtevistä kasviksista ja muista vihanneksista, sienistä, juureksista, palkokasveista, täysjyväviljoista, siemenistä ja pähkinöistä. Tiedostossa RESEPTEJÄ sekä kokkaustaitoisille että -kyvyttömille, arkeen ja juhlaan. MITÄ KAIKKEA SYÖDÄÄN JA JUODAAN?MAITOTUOTE – ja MUNAvaihtokaupatPUUROJA, MYSLIÄ, GRANOLAALEIPIÄ ja LEVITTEITÄSALAATTEJA ja SALAATINKASTIKKEITAKEITTOJAPÄÄRUOKIA ja LISUKKEITAMAKEANNÄLKÄÄN, LEIVONTAVINKKEJÄJOULURUOKIA ja -HERKKUJA

Tiesitkö, että suomalaiset ovat rikkaista länsimaista liikkuvaisin kansa? Panemme töppöstä toisen eteen myös enemmän kuin intialaiset! Mikä mättää, kun silti loistamme lihavuustilastoissa? Montako kilometriä kilon painonpudotus vaatii?

Runsaskuituisen ruokavalion tiedetään tutkitusti kohottavan mielialaa, mutta se unohdetaan mainita lihavuusepidemian taustatekijänä. Univaje kohottaa insuliiniresistenssiä ja voi lisätä ruokahalun hallitsemattomaksi. Kaikki liittyy kaikkeen. Juurisyitä ei kaivella riittävän syvältä, päädytään hoitamaan oireita. HUSlab 5-HT-tutkimusselosteessas kerrotaan, että ananas, avokado, banaani, greippi, hikkoripähkinät, hunajameloni, luumu, kiivi, eräät maapähkinälajikkeet, munakoiso ja tomaatti nostavat serotoniinipitoisuutta – mutta tämä tieto ei

Sokerin kulutus on Suomessa onneksi laskenut viime vuosikymmeninä mutta purematta nieltävien elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut. Mikä hampurilaisissa ja pizzoissa himottaa ja lihottaa? Millainen on KoKaRulainen? Öljyn suosio polttoaineena perustuu sen energiatiheyteen. Suositusten mukaan lisättyjä rasvoja syömällä päivässä saattaa kertyä yli 500 kaloria! Kuinka välttämättömät rasvahapot ja E-vitamiinin voi turvata terveellisemmin? Vastaukset löydät tästä tiedostosta.

Kun voimme elää onnellisina ja terveinä vahingoittamatta muita, Miksemme tekisi niin?
– EDGAR`S MISSION –