Valtimoiden sisäseinämää, limakalvoja ja muitakin soluja verhoava GLYKOKALYKSI eli solusuojahuntu säätelee käytännössä kaikkia elintoimintojamme. Ehyenä se mm. varmistaa vastustuskyvyn normaalin toiminnan, hepariinia sisältävänä ehkäisee veritulppien muodostumista ja kasvutekijöitä säätelemällä edistää mm. haavojen paranemista. Elämäntavoilla on ratkaiseva merkitys glykokalyksin kunnolle – tehokasta lääkitystä sen eheyttämiseksi sen sijaan ei vielä ole markkinoilla. Ehkäpä juuri siksi lääkäreiden koulutuksessa…
Kokokasvisruokavalio eli KoKaRu koostuu korkeintaan minimaalisesti prosessoiduista hedelmistä, marjoista, lehtevistä kasviksista ja muista vihanneksista, sienistä, juureksista, palkokasveista, täysjyväviljoista, siemenistä ja pähkinöistä. Tiedostossa RESEPTEJÄ sekä kokkaustaitoisille että -kyvyttömille, arkeen ja juhlaan.
Sokerin kulutus on Suomessa onneksi laskenut viime vuosikymmeninä mutta purematta nieltävien elintarvikkeiden kysyntä on kasvanut. Mikä hampurilaisissa ja pizzoissa himottaa ja lihottaa? Millainen on KoKaRulainen? Öljyn suosio polttoaineena perustuu sen energiatiheyteen. Suositusten mukaan lisättyjä rasvoja syömällä päivässä saattaa kertyä yli 500 kaloria! Kuinka välttämättömät rasvahapot ja E-vitamiinin voi turvata terveellisemmin? Vastaukset löydät tästä tiedostosta.
Ihmisen maito on ihmiselle parasta maitoa, mutta millaisiin tarpeisiin lehmän maito on paras? Mistä sorkkaeläimet saavat kalsiuminsa? Miksi laihduttajille suositellaan maitovalmisteita, vaikka maitotutkijat itse ovat todenneet jokaisen maitotuoteannoksen nostavan painoindeksiä (BMI) keskimäärin 0.6 kg/m2 niitä runsaasti kuluttavilla? Tiesitkö, että suomalaisille Maitotietoa jakava yhdistys oli nimeltään Valtion Maitopropagandatoimisto nimenvaihdokseen 1958 asti. Se on onnistunut tehtävässään: maidolle…
Miksi sanotaan, että puoli kiloa heviä riittää, vaikka optimi on tutkitusti kaksinverroin? Eikö ole äärimmäistä antaa ihmisten sairastua hevin ja kuidun vajeesta niin pahasti, että heiltä täytyy leikata sydämiä ja suolia ja yhä useammat alaikäiset sairastuvat autoimmuunitauteihin? Sen sijaan että ihmisiä neuvottaisiin turvaamaan kylläisyyttä tuovan suolistohormoni GLP-1 tuotanto kuiturikkaalla ravinnolla, heille markkinoidaan tätä hormonia matkivia…
Kun voimme elää onnellisina ja terveinä vahingoittamatta muita, Miksemme tekisi niin?
– EDGAR`S MISSION –